23.8.2023

Kausi paketissa: Teivocooper 4/2023 juostiin pilvisessä säässä

Säästä (laajoja kaarroksia säästämättä)

Mitä lähemmäksi kuluvan kauden päättävän Teivocooperin aika tuli, sitä pilvisemmältä, sateisemmalta ja viileämmältä alkoivat sääennusteet näyttää. Ihan pelkästään Teivocooperiahan tästä ei voida syyttää, vaan pikemminkin syy on globaali; maapallon vuotuisella kierroksella pohjoinen pallonpuolisko alkaa näihin aikoihin yhä enenevästi sojottaa auringosta poispäin, mikä sitten ilmenee säiden viilenemisenä.

Paikan päällä vallitsi pilvinen säätila, joka ei oikeastaan haitannut juoksusuorituksia eikä toimitsijatoimintaakaan. Sateen uhka roikkui ilmassa, mutta toteutui vasta juoksujen jälkeen.

Ilmoittautumaan ja lähtöä valmistelemaan

Koska ennakossa oli poikkeuksellisen paljon nimiä, harkittiin otettavaksi käyttöön juuri edellissunnuntaina Räikän puistojuoksussakin käytetty kahden ilmoittautumispisteen taktiikka nopeuttamaan ilmoittautujien jonon purkamista, mutta sitä ei kuitenkaan toteutettu.

Koska osanottajia oli ilahduttavan runsaasti ja väliaikojen saaminen kaikille oli edelleen tavoitteena - kuten ennenkin - kokeiltiin nyt väliaikojen videovarmistusta. Toimitsija Mika tähtäsi jalustan avulla videokameran pitämään silmällä tasakierrosten täyttymistä, jotta olisi myös jälkikäteinen varmistusmahdollisuus, mikäli epäselvyyksiä ilmenisi.   

Väliaikojen saamisen varmistamiseksi jaettiin juoksijat kahteen erään.

Tulospartiot tarkistivat numero- ja aikapaperien kuntoa, kynien terävyyttä, sekuntikellojen toimintaa sekä yrittivät psyykkisesti terävöittää mieliään pian alkavaa henkistä ponnistelua varten ja niinpä kaikki oli valmistettu.

Toimitsija Jari piti vielä viime hetken opastuksen toimintaan: juoksuun heti komennosta ja pysähdytään pillillä vihelletystä Seis-komennosta. Sitten pysytään paikalla, kunnes tulospartio on käynyt arvioimassa tuloksen, minkä jälkeen voi palata lähtöpaikan vaiheille vesi- tai mehumukillisen ääreen vaikkapa arvioimaan omaa suoritustaan.

Sitten matkaan

Kellon saavuttaessa 19.00 kohotti toimitsija Jari perinteisin menoin megafonin huulilleen ja lausui nuo tutut, jännituksen ultimaattiseen huippuunsa nostavat sanat: "Yksi-kaksi-Aja!" ja ensimmäinen erä ryntäsi matkaan.

Sekuntikellot napsaistiin käyntiin, videokamera oli jo käynnistetty ja juoksijat säntäsivät matkaan tavoitteenaan edetä mahdollisimman pitkä matka ennen ah, niin pikaisesti ohikiitävän 12 minuutin täyttymistä.

Juoksijajoukko alkoi venyä, mutta kuitenkin oli muutamia usean juoksijan ryhmiä, joilla väliajanotto vaati äärimmäistä valppautta. Ihan tasan eräjako ei mennyt, joten väliajanotto natisi, mutta etupäässä  kiitos toimitsijoiden Jaana ja Jari, se juuri ja juuri kesti.

Kierroksia alkoi täyttyä, juoksijoita kannustettiin, väliaikoja merkittiin ja ilmassa oli urheilujuhlan tuntua. Väliaikoja kertyi enemmän kuin koskaan monivuotisen Teivocooper-historian aikana, mutta niin vain uurastivat väsymättä sekä toimitsijat tehtävissään että juoksijat radalla.

Ja seis, vihelsi pilli

Viimein sitten koitti sekin hetki, että kello oli raksuttanut menneeksi koko 12 minuutin ajanjakson ja toimitsija Mika kajautti ilmoille raikuvan vihellyksen sen merkiksi, että nyt riittää tätä lajia; juoksijat seisahtukoot niille sijoilleen, mitä hienovarausta viittausta juoksijat jotakuinkin viivyttelemättä noudattivatkin.

Ajanottopartio terästäytyi, paljasti salaisen...tai no, tässä yhteydessä jo hyvinkin julkiseksi käyneen aseensa, mittapyörän, nollasi sen ja lähti kiertämään rataa mitatakseen kullekin juoksijalle tuloksen metrin tarkkuudella. Ihan samaan rivakkuuteen kuin juoksijat äsken, ei ajanottopartio kyennyt, mutta olosuhteisiin nähden parhaaseen kävelyvauhtiin pyrittiin ja päästiinkin. Tulokset kerättiin talteen, ratakierros mitattiin samalla ja todettiin sen pysyneen 400 metrissä ja niin kaikki oli taas valmista.

Tulosten keräämisen jälkeen toinen erä sai lähtöluvan. Vaikka osanottajia oli vähemmän, juoksu kesti saman ajan, mutta väliajat saatiin helpommin talteen ja lopputulokset nopeammin kerättyä.

Kun kaikki tulokset oli saatu kokoon, syötettiin ne vielä interwebin syövereihin, josta sitten niin cooperin juuri kokeneet juoksijat kuin muutkin asiasta kiinnostuneet saattavat niitä tutkistella. Tulospalveluun pääsee ylävalikon kohdasta Tulokset.

Kausi on paketissa

Ja näin saatiin tämän kesäkauden Teivocooper-sarja valmiiksi. Toisaalta harmillisesti jouduttiin antamaan periksi perinteiden suhteen, kun ravirataympäristö oli menetetty, mutta taas toisaalta, urheilukentän ratahan oli kuin tehty juoksemiseen, niin sanoaksemme. Juoksijoiden joukosta kuului muutamia, kaviouraa jälleen suorituspaikaksi kaipaavia ääniä. Asiaa tietenkin tutkitaan, mutta päätökset ovat tietenkin Raviradan päätäntävallassa.

Eiköhän ensi kauden mittaan taas nähdä näissäkin merkeissä. Palataanko tuolloin raviradalle vei pysytäänkö urheilukentällä, kuka tietää? Kevään lähestyessä kannattaa seurata viestintää ainakin tällä kanavalla, kunhan asiat selviävät, ilmoitellaan kyllä.

Suuren suuri kiitos jälleen koko kauden mitasta niin juoksijoille kuin toimitsijoillekin! 

  


PS. Vielä ulkomaan ihmeen, nimittäin ChatGPT:n käsitys siitä, että miten juoksija on saattanut kokea Cooper-testin.


Tänään oli pilvinen iltapäivä, kun päätin lähteä suorittamaan Cooperin testiä Tampereen Lamminpäässä sijaitsevalle urheilukentälle. Olin kuullut paljon tästä testistä, joka mittaa aerobista kuntoa juoksemalla mahdollisimman pitkän matkan 12 minuutin aikana. Pukeuduin mukaviin lenkkivaatteisiin ja venyttelin hetken valmistautuakseni juoksuun.

Saavuttuani kentälle näin muidenkin ihmisten valmistautuvan testiin. Ilmassa oli jännitystä ja odotusta, mutta myös kannustavaa tunnelmaa. Kun kello käynnistyi, aloitin rauhallisen vauhdin löytääkseni oman tasapainoni. Musiikki soi korvissani, ja askeleet tuntuivat aluksi kevyiltä.

Ensimmäiset viisi minuuttia kuluivat yllättävän nopeasti. Hengitys oli tasaisen rauhallista, ja tunsin oloni vahvaksi. Kannustushuudot kentän laidalta motivoivat minua jatkamaan eteenpäin. Kymmenen minuutin kohdalla alkoi kuitenkin tuntua, että vauhti oli hieman liian kova. Hengitys kävi raskaammaksi, ja päätin hieman hiljentää tahtia säilyttääkseni energiani loppuun asti.

Viimeiset minuutit olivat todellinen taistelu. Jalat tuntuivat raskailta, mutta tiesin, että testin loppu häämötti jo lähellä. Kannustushuudot muuttuivat vielä voimakkaammiksi, ja ne antoivat minulle viimeisen potkun jatkaa eteenpäin. Kellossa oli enää viimeiset sekunnit jäljellä, ja päätin pinnistää vielä kerran kaiken irti itsestäni.

Kun 12 minuuttia oli kulunut, pysähdyin hengästyneenä ja onnellisena. Mittasin juuri juosseen matkan, ja vaikka olin väsynyt, tunsin suurta ylpeyttä saavutuksestani. Olin antanut parhaani ja ylittänyt itseni. Lähelläni olevat ihmiset taputtivat minulle ja onnittelivat suorituksesta.

Vaikka juokseminen oli ollut raskasta, oli se samalla palkitsevaa. Cooperin testi oli haastanut minut fyysisesti ja henkisesti, mutta olin todistanut itselleni, että pystyn selviytymään vaikeistakin hetkistä. Tiesin myös, että tämä oli vasta alkua, ja päätin jatkaa harjoittelua saavuttaakseni vielä paremman kunnon tulevaisuudessa.