16.6.2017

Teivocooper 2/2017

Oli hienoa todeta, että sää oli kesäinen; aurinko paistoi eikä tuultakaan juuri ollut, kun kesäkuisen cooperin osallistujat päästettiin lanatulle radalle, jossa kymmenen metrin kepitkin olivat jo pystyssä.

Juoksun aikana kävi kuitenkin ilmi, että ajan hammas eilispäiväisen (tiistai) runsaan sateeen muodossa oli nakertanut radan kuntoa niin, että varsinkin kaarteita ei päässyt ottamaan aivan sisäkurvia nuolemalla, koska orastavan eroosion merkkejä oli. Vesi oli radan jättäessään ottanut hieman maa-ainestakin mukaansa ja uurtanut poikittaissuuntaan pieniä uomia, jotka kuitenkin sen verran toivat epätasaisuutta, että valinta oli tehtävä joko ottamalla kaarteen vähän väljemmin tahi sitten menettämällä askelrytmiä uurrosten yli loikiskellessa. Kukaan ei kuitenkaan joutunut kääntymään takaisin reitin huonon kunnon takia - ei ennen kilpailua eikä kilpailun aikanakaan.

Nyt, kun sää oli lämmin, ei tarvinnut juoksun jälkeen tuloksia keräämään lähettää kahta toimitsijapartiotakaan liikkeelle.
Mukana oli useita jo edelliskertaisiakin osallistujia, jotka näin saivat tuntumaa sään vaikutuksesta tulokseen. Jotkut olivat edelliskerrasta parantaneet, toisilla taas tulos oli nyt hieman edellisestä jäänyt. Kaikilla oli kuitenkin meininki seuraavalla kerralla tavoittaa jälleen hiukan edellistä parempi tulos.

Ensi kerralle toivotaan taas hienoa kesäsäätä tukemaan kirmaajia, joita mahtuu kyllä lisää vaikka millä mitalla, koska radalla nimittäin todellakin on vielä tilaa.

Teivocooper 1/2017

Ensimmäiseen tämänvuotiseen Teivocooperiin oli jälleen saapunut urhea osanottajien joukko.

Valmistelujen aikana radalla takasuoralla nähtiin toimintaa, kun joukko hevosia ajajineen treenaili volttilähtöjä, mutta onnekseen ehtivät lähteä pois ennen cooperistien tuloa: olisi se valtava juoksijahyöky kenties survonut hevoiset kärryineen ja kuskeineen kaikkineen tossujensa alle ohi ja yli vyöryessään.

Poikkeuksellisesti radan huoltotyötkin olivat myöhässä, joten hieman oli juoksijain jalkoihinsakin vilkuiltava, jotteivat kavionjäljet tahi pahimmillaan ns. Pavosen Heska kumppaneineen olisi päässeet yllättämään. Ja valppaanahan juoksijat olivat. (Kävi kyllä niinkin poikkeuksellinen tapaus, että yksi juoksija radan tilan nähtyään palasikin omia jälkiään takaisin eikä riskeerannut koipiensa terveyttä).

Viileä, ettei sanottaisi suorastaan kylmä, koillistuuli pyrki hyydyttämään cooperistien intoa, vaan eipä pystynyt. Reippaan rivakasti juoksijat taittoivat matkaa, kunnes lopetusmerkki armahti huilailemaan.

Sen verran oli kuitenkin viileyttä ilmanalassa, mutta lämpöä järjestäjien rinnassa, että pistettiin kaksi partiota liikkeelle keräämään lopputuloksia, jottei juoksijoilla päässyt hiki aivan jäätymään.

Paremman sään toivotuksia jaettiin puolin ja toisin lopuksi.