Miten juosta cooper?

Valmistaudu:
Testi on melko rankka kylmiltään tehtäväksi, joten kannattaa verrytellä ensin. Vielä laajemmin käsitettynä; kannattaa käydä aiemmin vähän lenkilläkin, se vaikuttaa tulokseen yllättävän positiivisesti.

Vauhdinjako:
Itse testissä useimmat juoksijat alkavat, varsinkin kokemusten johdattamina, tavoitella mahdollisimman tasaista vauhdinjakoa kohti mahdollisimman realistisesti asetettua tavoitetta.

Yleisimmin juostulla 400 metrin radalla:
Ilman tavoitetta käy helposti niin, että ensimmäinen kierros menee liian kovaa, kun kerran tuntuu kevyeltä.

Toinenkin kierros menee kovaa, mahdollisesti jopa kovempaa kuin ensimmäinen, onhan keho vertynyt, eivätkä maitohapot paina vielä missään.

Kolmannesta kierroksesta eteenpäin alkaa matkanteko painaa, koska alussa on ylitetty anaerobinen kynnys, siis maitohappoa on kertynyt, eikä se ehdi testin aikana poistua - päinvastoin. Kierros kierrokselta vauhti hyytyy kuin venttiilivikaisella Zetorilla ylämäessä ja 12 minuuttia tuntuu harvoin niin pitkältä sekä tuskaisia muistoja kertyy koko ajanjakson osalta riittävästi, ellei ylikin.

Tasaisella vauhdilla alun maitohappokylpy vältetään, tai ainakin siirretään vähän eteenpäin, vauhti pysyy hiukan parempana ja kyllä lopussa on mahdollista halutessa ottaa verenmaku suuhun näinkin, mutta ihan yhtä paljon ei tuskallisia muistoja ehdi kertyä.

1000 metrin rata:
Teivocooperissa matkaa taitetaan raviradalla, joka on kilometrin mittainen. Sudenkuoppa piilee täällä siinä, että juoksija saattaa vanhasta muistista pyrkiä ponnistelemaan kuin olisi 400 metrin radalla ja koettaa kiristää vauhtia, kun suora ei tunnu loppuvan eikä kaarre oikenevan.