20.5.2026

Teivocooper 1/2026 ponnisteltiin hyvän sään aikana

 Aurinko armas valutteli säteitään taivon kannelta käsin, kun innokkaat cooperistit lähestyivät ilmoittautumispaikkaa päästäkseen mukaan ponnistelun riemukulkuun. Tällä kerralla lähtöviivalla oli 16 reipasta kuntonsa kokeilun ystävää, kun lähtölupa annettiin lähestulkoon uutuuttaan kiiltävään kuulutuskaiuttimeen liitetyn mikrofonin kautta, toimitsija Jartsan suusta käsin.

Tiukka ponnistelu alkoi. Itse kukin juoksija eteni vauhtia, joka juuri sillä hetkellä tuntui sopivimmalta, saavuttaakseen tavoitteensa juuri ennen kuin uupumus saavuttaisi juoksijan itsensä.

Tällä kerralla heti alusta alkaen kovinta vauhtia piti Janne Niemi, jonka ensimmäinen kierros oli peräti 4000 metrin vauhtia, minkä pitäminen loppuun asti oli kuitenkin - ainakin tällä kerralla - hieman liian kova pala; 3700 metriä ylittyi kuitenkin selvästi.

Naisten sarjassa kovimmalla tahdilla aloitti Sanni Hartman, joka lähti liikkeelle liki 3500 metrin tahtiin, josta hänkin joutui matkan edetessä hieman tinkimään, mutta lopputulos oli lähellä 3400:a metriä.

Kaiken kaikkiaan nähtiin urhoollisia ponnisteluja ja itsensä haastamisia ja myös joitakin itsensä voittamisia ja oman tavoitteen saavuttamisia.  

Lämpöä riitti sopivasti niin, ettei kenenkään tarvinnut palella odottaessaan tulospartion saapumista mittapyörän kanssa, vaan hyvillä mielin päästiin tekemään loppuverryttelyä tahi muuta palautumista tästä ponnistelun riemusta, kuten jo aiemmin tulikin todettua.

Vielä on tämän kesän lukuun kaksi kappaletta jäljellä samaa kunnon kokeilemista, joten tervetuloa mukaan niin uudet kuin jo osallistuneetkin kesä- ja/tai heinäkuussa.

 

PS.  
Kiitos vielä erään kilpailijan huoltajalle, joka saatiin pikavärvättyä myös toimitsijatehtävään, kun vakitoimitsijoiden joukko oli tällä kerralla aavistuksen vajaalukuinen.