22.5.2024

Teivocooper 1/2024 juostiin lämpimässä säässä

 Lämpöä oli noin 23 astetta ja aurinko paistoi pilvettömältä Lamminpään taivaalta, kun toimitsijat kokoontuivat kentän kopin kulmalle valmiina toimitsemaan. Tuulenviristäkään ei ollut tietoakaan, joten juoksijat joutuivat yrittämään saada viilennystä pelkän juoksuvauhdin turvin.

Toimitsijavarusteita kasailtiin ja jotakuinkin kaikkea tarvittavaa oli joko mukana tahi sitten saatiin onnistuneesti turvauduttua - sissin laillla - tilapäisvarusteisiin, koska jouduttiin toteamaan, että vaikka viimeisestä Teivocupista oli vain vajaa puolitoista kuukautta, oli toimitsijarutiini joiltakin osin päässyt aavistuksen rapistumaan.

Toimitsija Jari lähetti taas perinteisellä Yksi-kaksi-AJA!-komennolla juoksijat liikkeelle. Väliaikoja kerättiin ja kun 12 minuuttia oli täynnä, kehotettiin loppumerkillä juoksijoita seisahtamaan paikoilleen, mitenkä he sitten toimivatkin.

Yhteensä 8 juoksijaa oli tänään paikalla. Nähtiin perinteisesti itsensä voittamisia sekä myös tuloksia, jotka ovat omiaan rohkaisemaan uuteen osallistumiseen, jotta pienellä parannuksella saadaan omia haamurajoja rikottua.

Kaiken kaikkiaan meni ihan mukavasti ja seuraavaa kertaa jo vähän tunnuttiin odottelevan. Kuluvan kauden Teivocooper 2 sijoittuu nyt Juhannuksen jälkeiselle viikolle.

Tervetuloa tuolloin Lamminpään kentälle cooperin merkeissä!

15.5.2024

Teivocooper ei lepää, uusi kausi on alkamaisillaan, ja alkaakin 22.5.2024

Teivocup on tältä kaudelta takana, mutta jos siitä luopumisen tuskassa kirves on tullut epätoivoisna viskatuksi kaivoon, voi sen nyt hakea sieltä pois, sillä Teivocooper ilahduttaa juoksukansaa kesän ajan tarjoamalla mahdollisuuden ottaa mittaa henkilökohtaisesta itsestä.

Teivocooper 1/2024 on kohta koittava. (Ainoaksi se ei jää, koska myös 2/2024 ja 3/2024 ovat tulosssa) 

Meininki on sama kuin viime vuonnakin: juostaan Lamminpään urheilukentällä.

Ilmoittautuminen 18.30 mennessä ja malttamattomat kirmaajat päästetään valloilleen rataa kiertämään klo 19.00. Kirmaaminen loppuu sitten Seis-komennolla klo 19.12, minkä jälkeen järjestäjäin mittauspartio kiertää radan ja kerää tulokset talteen.

Tunnelman ja ennakko-odotusten kohottamiseksi viime vuoden (ja miksei aiempienkin) tuloksia voi tarkastella täältä.

Tuolloin vallitsevaksi säätilaksi tämänhetkisen parhaan arvauksensa mukaan Foreca paljastaa seuraavaa:

Saattaa siis hyvinkin olla, että olosuhteet ovat mitä parhaimmat cooper-iloitteluun siellä silloin.

Tervetuloa!