20.7.2021

Kuluvan kauden viimeisen Teivocooperin ajankohta on selvillä!

 Juuri hiljakkoin saamamme uunituoreen tiedon mukaan kuluvan kauden viimeinen Teivocooper juostaan

 ke 8.9.2021.

 

Ulkomailta käsin operoiva sääennusteyhtiö on tietävinään tuon ajankohdan sääolosuhteet näinkin tarkasti:

 

Jos vain pilvet malttavat juoksun ajan pitää pisarat sisällään ja ukkosmölyt mahassaan, tuntuisi sää olevan juoksusääksi oivallinen.

Mutta, sananlaskua mukaellen: ken tulee, hän näkee.


Tervetuloa siis taas tuolloin tälle tutulle areenalle mittaamaan oman kestävyyskunnon kehittymisen ajankohtaista tilaa!

15.7.2021

Teivocooper 2/2021 tulokset korjattuina

 No niin, nyt laskeskelut on saatettu päätökseen.

Korjatut tulokset on nyt julkaistu.

Korjaus on laskettu niin, että koska yliaikaa oli kymmenen sekuntia, mitatusta tuloksesta on vähennetty kunkin juoksijan kohdalla hänen oman viimeisen täyden kierroksen vauhtinsa mukaan kymmenen sekunnin aikana edetty matka.

Tämä ei siis vaikuta tulosten järjestykseen, tulokset vain ovat nyt lähempänä oikeaa 12 minuutin aikana juostua.

Vielä kerran, järjestäjäosapuoli pahoittelee hämminkiä, mutta uskoo ja toivoo, ettei tästä koidu kenellekään traumatisoivaa kokemusta, vaan itse kullakin intoa on tulevaisuudessakin osallistua cooper-tapahtumiin.


14.7.2021

Teivocooper 2/21 juostiin; juoksijat tarkenivat hyvin!

Lämmintä riitti, raviradan olemuksessa oli hiukan muutoksia, joita täytyi oikein tarkemmin tutkailla;  myös olosuhteita pelkäämättömiä juoksijoita oli, koettiin cooper-ponnistelun iloa ja voidaan sanoa, että osallistujat saivat lopulta vähän enemmän kuin mistä maksoivat...

Sää suosi...

Suomen oloihin poikkeuksellinen sää, ns. käristyskupoli oli myös näitä tanhuvia jo jonkun viikon koetellut; niinpä nytkin paikkaseutua hyväeli +28 asteen aurinkoinen korkeapainesää. Tuulenhenki yritti koillisestä hönkiä jotakuinkin nopeudella 1 m/s. (Tämä oli tosin jälkikäteen säähavaintohistoriasta saatu selville, paikan päällä ei ihmistuntoelin kyennyt tuulenvirettä havaitsemaan.)

Valmistelua ja painintaa vaikeuksia vastaan...

Toimitsijat saapuivat paikalle ja alkoivat laitella paikkoja valmiiseen kuntoon. Ilmoittautumispiste saatiin kuntoon, mehua ja vettä valmisteltiin juotaviksi ja juoksijoita alkoi saapua paikalle. Etukäteen oli vähän peljätty, että lämmin sää saattaisi lannistaa osallistumisintoa, mutta niin vain osallistujia saatiin saapua paikalle. Ilahduttavaa oli, että juoksijoiden ikähaitarissa oli tällä kerralla edustettuna myös junioreita.

Sillä välin toisaalla eli piilossa kulissien takana myös kuulutusmikrofonia viriteltiin käyttökuntoon. Tässä vaiheessa tällä kertaa Teivocupin tapahtumain polun profiili alkoikin hienoisesti poiketa ns. Strömsön tapahtumien polun profiilista...

Vaikka toimitsija Jari ja toimitsija Tuomas kuinka suostuttelivat ja houkuttelivat mikrofonia, ei se suostunut ihmistahdon pillin mukaan tanssimaan; ei, ei ja ei. 

Selostamon kiinteä mikrofoni saatiin toimimaan ja näinollen oli sen varaan heittäydyttävä, jotta saataisiin kaiuttimien kautta juoksijoille tiedoksi ajankulun vaiheet cooper-nautinnon aikana. Toinen vaihtoehto olisi ollut megafonin sireeniääni, joka on riittävän kova häiritsemään välittömässä läheisyydessä olevia, mutta ei kuitenkaan esim. raviradan vastakkaisessa kulmassa ponnistelevia atleetikoita. 

Mitäs täällä raviradalla oikein on tehty?

Ravirata on perinteisesti ollut siinä suhteessa helppo juostava, että siellä on sekä kiinteitä että puolikiinteitä etäisyys- ja ratamerkkejä. Valkoisten, kymmenen metrin välein olleiden keppien muodostaman rivin sisäpuolella on ollut jyrkkäreunainen oja, jota juoksijoiden on ollut luontaisestikin helppo varoa.

Mutta toisin olikin nyt. Radalla verryttelemässä käyneet juoksijat ihmettelivät, että miksi kepit ovat niin kaukana sisäradalta. Tarkempi tutkimus paljasti, että radan muotoa ollaankin muuttamassa; sisäpuolella ollut oja oli täytetty ja sen paikalla oli sisäänpäin viettävä tasainen luiska. Ilmeisesti siitä ollaan tekemässä väistöaluetta sisäradalla laukalle nouseville hevosille.

No, juoksijoille tarkennettiin, että juoksu-ura menee keppien ulkopuolelta, kuten ennenkin, jotta juostavan kierroksen pituus säilyy entisellään yhtenä kilometrinä. Ja kisan jälkeen sitten huomattiin, että perinteisesti 10 metrin välein olleet kepit olivatkin nyt 20 metrin välein.

Ja matkaan!

Perinteinen ravikomento Yksi-kaksi-AJA! lähetti taas juoksijat matkaan. Tannerta pieksivät nyt juoksijain jalat, kun cooperistit nauttivat matkanteosta. Tilannetta seurattiin, väliaikoja otettiin ja jäljellä olevan ajan kuulutuksia kuunneltiin. Kuunneltiin ja todettiin, että kuuluttamon kello olikin vähän jäljessä virallisesta ajanottokellosta! 

Ja SEIS!

Ohopsis, nyt menee vähän pitkäksi, jouduttiin toteamaan, kun virallisen kellon juuri näyttäessä 12 minuuttia alkoi kaiuttimista kuulua loppulaskenta 10 alaspäin sekunnin välein ja sitten SEIS!, mitä juoksijat tottelivat ja seisahtuivat. Ja tässä sitä nyt oltiin; ylimääräinen kymmensekuntinen oli tullut juoksijoille ponnisteltavaksi.

Tämä siis tarkoittaa, että...

Kaikki saivat siis juosta cooperin aikaan 12.10, joten tulokset ovat aavistuksen liian hyvät. Paitsi Joonas Kuismalla, joka oli - kokeneena juoksijana - omaakin kelloaan seuranneena heti tilanteen tasalla.

Kun cooperin uusiminen ei ole kovin helppo järjestää, tässä tehdään nyt niin, että lähiaikoina tulokset korjataan laskennallisesti vastaamaan kullakin 12 minuutin kohdalla ollutta tulosta!

Juoksijat älkööt siis luottako nyt näkyviin tuloksiin, vaan vasta sitten, kun tällä palstalla ilmoitetaan, että oikaisu on tehty.

Peijuuna, että nyt harmittaa..

Järjestäjät pahoittelevat tapahtunutta ja lupaavat pyhästi tehdä parhaansa, jotta vastaava ei toistu.

Tulevasta vielä sananen

Aikaisemmasta ilmoitetusta aikataulusta poiketen kauden kolmas Teivocup on siirtymässä syyskuun alkuun, koska joudumme väistämään raviradalla olevaa muuta ohjelmaa.

Lopullisesta päivämäärästä ilmoitetaan mm. tällä palstalla ja muuallakin lähempänä.

Sillä välin kiitos osallistuneille ja tervetuloa vielä kerran näissä merkeissä Teivon ravikeskukseen Teivocooperiin!


 



13.7.2021

Teivocooper 2/2021 tulossa

 Joo ja kyllä vain!

Keskiviikkona 14.7.2021 taas Teivossa tavataan ravata puhtaasti ihmisvoimin, kun koittaa kauden toinen  Teivocooper.

Tanner lie tömisevä ja kenties radan tomukin pölisevä, kun kuntonsa koettelijoiden joukko ponkaisee liikkeelle perinteiseen tapaan klo 19.00 (tietenkin ilmoittauduttuaan 18.30 mennessä, kuten ennenkin) raviradalla.

Säätiedotuksen mukaan näyttää, että ainakin luut lienevät turvassa.


 Tervetuloa!


17.6.2021

Kauden 2021 ensimmänen Teivocooper juostiin kauniissa säässä

 Noin 18 asteen lämpötila ja puolipilvinen, mutta lähes tuuleton sää tarjosi sopivat puitteet kesäkauden 2021 ensimmäisen Teivocooperin ponnistelijoille.

11 reipasta kuntonsa koettelijaa ponnistautui matkaan, kun toimitsija Jari lausui perinteisen lähetysloitsun "Yksi-kaksi-AJA!". Niin on tuttu tuo loitsu näillä tanhuvilla, että jos se muulla korvattaisiin, saattaisi jopa  kaikukin tuolloin vastata empien ja epäroiden.

Mutta asiaan. Kukin ponnistelija tietenkin koetteli omaa kuntoaan, mutta kuten usein, kun mukana on kokeneita kilpajuoksijoita, saattaa kärjessä muodostua kilpajuoksun tuntua. Ja niin kävi nytkin: kärkikolmikkoa veti ensin Joonas Kuisma, kahdella seuraavalla kierroksella Janne Niemi ja neljännen kierroksen alkaessa vetovuoro otti Yann Chapelliere, joka sitten ensikertalaisena kävijänä ei antanut toisten moninkertaisen kokemuksen painaa, vaan sai riennettyä pisimmän matkan tällä kerralla.

Myös taaempana nähtiin hienoja kamppailuja itseään vastaan, kun varsinkin kolmen kierroksen täyttymisen haamurajaa vastaan kamppailtiin. Joku onnistui sen ylittämään, joku taas jäi aavistuksen vaille, mikä tietysti antaa kipinää harjoitella seuraavaa kertaa varten

Juoksun jälkeen toimitsijapartio kävi taas mittaamassa matkat, minkä jälkeen osallistujat ja toimitsijat poistuivat paikalta suhteellisen tyytyväisinä suorituksiinsa.Seuraavaa kertaa varten voidaan huomioida, että radalla riittää kyllä tilaa.

Tervetuloa taas heinäkuussa näissä samoissa merkeissä!

 

8.6.2021

Teivocooper 1/2021 juostaan 16.6.2021

 Taas sitä saa!

Nimittäin cooper-ponnistelun riemua!

Ja oikein raviradalla!

Järjestetään, kuten ennenkin, Teivocooper Teivon raviradalla muutamana kesäisenä keskiviikkoiltana.

Ilmoittautuminen on, kuten ennenkin, raviradan katsomorakennuksen etupuolella, mutkan kohdalla.

Juoksijat ilmoittautukoot 18.30 mennessä, jotta ehtivät vähän verrytellä ennen lähtöä, joka tapahtuu klo 19.

Osallistumisen hinta on, kuten ennenkin, 5 €.

Tarjolla vettä/mehua, tulospalvelu ja tilastot piinallisella tarkkuudella, suihku saattaa olla.

12.8.2020

Teivocooper 3/2020 juostu



 Cooper-areenalle saapuessa monen tulijan mieleen saattoi nousta epäilys siitä, että mahtuuko radalle. Siellä nimittäin oli suuri joukko maallista hevosväkeä kärryineen paikalla. Yllätyksenä radalla oli menossa ravilähtöharjoitukset.

Ja jos vaikka radalle olisi mahtunutkin, olisiko kaksijalkaisella ihmisellä mitään mahdollisuuksia nelijalkaisia hevosia vastaan? (No ei mitään, latojan huomautus).

Kävi kuitenkin ilmi, että ravitreenit olivat loppuva klo 19 mennessä, joten se pilvi poistui cooperoitsijain taivaalta.

Muita, luonnonmukaisia pilviä oli kuitenkin tulossa ja jo paikalle saapunutkin; ennakko-ounasteluissa mainittu vakaa usko siihen, että eipä ehdi sade alkaa ennen cooperin päättymistä, osoittautui perättömäksi. Pientä tihkua oli ilmassa jo juoksun aikana, mutta se ei vielä edelliskertaakin parempilukuista osanottajajoukkoa haitannut. 

Juoksusää ja -keli taisivatkin olla keskimääräistä parempia, koska useampikin juoksija kuului saavuttaneen jonkin tavoittelemansa rajapyykin, jotka yleensä olivat metreissä seuraavan täyden sataluvun luokkaa.

Kun toimitsijapartio oli taas tuttuun tapaan kerännyt juoksun jälkeen tulokset, oli vielä hetki mahdollista vertailla juoksun tuoreita tuntemuksia ja kertoa tulevista suunnitelmista ennen lähtöä kotia kohti.

Teivocooper-sarja on tältä kesältä nyt takana; hyvin saatiin se valmiiksi, vaikka korona alkoi taas nostaa epämuotoista päätään. 

Kiitoksia kaikille osallistujille sekä tarpeen mukaan mukana olleille talkoohenkilöille. Ilman kumpaakin joukkoa ei Teivocoopereita olisi.

Eiköhän taas ensi kesänä nähdä näissä merkeissä!
















11.8.2020

Teivocooper 3/2020 ke 12.8.2020

 Cooper lähenee taas, kuten monesti ennenkin.

Kavioura laitetaan tömisemään keskiviikkopäivänä perinteisin menoin.

Foreca ounastelee tähän malliin säätilan muutoksia Cooperin ajankohdan vaiheilla:

Ei ehdi sade alkaa vielä kirmaisun aikana, sanokaa mun sanoneen.

Niin, että tervetuloa vaan voimakkaasti osallistumaan tähän henkilökohtaisen ponnistelun riemujuhlaan!